Kokoukset 2015

Hallituksen kokous 23.11.2015 klo 17

Koko hallitus oli paikalla vuoden viimeisessä kokouksessa. Paikkana oli tällä kertaa Meditan toimisto Töölössä, ja pikkujoulun hengessä tarjolla oli glögiä ja piparkakkuja.

Kokouksessa

  • keskusteltiin vuoden 2015 toimista ja etenemisestä toimintasuunnitelman mukaan: 1) Sukuseuran kotisivut on julkaistu. Niiden kautta on tähän mennessä tullut yksi tiedustelupyyntö ja yksi jäsenhakemus. 2) Sukututkimusrekisteriasia ei ole vielä edennyt, mutta se on työlistalla. 3) Sukututkimus etenee oman porukan voimin. Sitä tekevien on mahdollista hakea pientä apurahaa sukuseuran hallitukselta. Emme kuitenkaan käytä sukuseuran varoja ulkopuolisen sukututkijan palkkaamiseen.
  • keskusteltiin Pietarin matkasta keväällä 2016. Matkalle on ilmoittautunut 13 henkeä, joten matka toteutuu. Matkalle lähteviin ollaan yhteydessä, kun tarkemmat suunnitelmat selviävät.
  • keskusteltiin vuoden 2015 viimeisestä tiedotteesta, joka lähetetään joulukuussa.
  • sovitiin, että ensi vuoden kokoukset ovat alustavasti maanantaisin 1.2.2016, 25.4.2016, 22.8.2016, 21.11.2016. Sukuseuran jäsenet ovat tervetulleita kokouksiin.

 

Hallituksen kokous 24.8.2015 klo 17

Hallituksen kokous pidettiin jälleen Helsingin rautatieaseman Holiday Inn -hotellissa. Paikalle olivat Raili, Elisa ja Virva.

Kokouksessa

  • keskusteltiin mahdollisuudesta järjestää seuran vuosikokous elokuussa 2017 sukutapaamisen yhteydessä
  • keskusteltiin nettisivujen valmistumisesta ja päätettiin ajoittaa seuran tiedote samaan ajankohtaan, lokakuulle 2015

  • päätettiin selvittää vaihtoehtoja sukututkimusrekisterin ylläpitoon 

  • päätettiin avata hallituksen kokoukset seuran jäsenille läsnäolo- ja puheoikeudella. Tämän toivotaan kannustavan osallistumaan sukuseuran toimintaan ilman hallitusvastuuta

Seuraava hallituksen kokous pidetään maanantaina 23.11. klo 17.

 

Hallituksen kokous 9.5.2015 klo 16

Hallituksen kokous pidettiin Holiday Inn Helsinki City Centre -hotellissa Helsingin rautatieaseman kupeessa. Paikalla olivat Raili, Eero, Virva ja Elisa. 

Kokouksessa

  • keskusteltiin vuosien 2015-2016 toimintasuunnitelmasta
  • päätettiin priorisoida seuran kotisivujen tekeminen, sillä ne mahdollistavat pitkälti muun toiminnan: jäsenmäärän kasvattamisen, sukututkimustiedon keräämisen, yhteydenpidon ja helpottavat jäsenmatkan järjestämistä Pietariin toukokuussa 2016
  • hyväksyttiin uusi jäsen
  • keskusteltiin sukututkimuksesta: se ei ole edennyt, sillä Laurentius Gajewskin syntymäajasta ei saada varmuutta. 
  • päätettiin seuraavan tiedotteen ajankohdaksi syksy 2015 
  • tarkasteltiin sukututkimusrekisteriä

Seuraava kokous pidetään maanantaina 24.8.2015 klo 17.

 

Vuosikokous 2015 ja hallituksen ensimmäinen kokous

Seuran sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Kirja Waldemarissa 14.3.2015. Uudeksi puheenjohtajaksi ryhtyi Raili Kajaste-Rudnitski ja varapuheenjohtajaksi Eero Karila. Muiksi hallituksen jäseniksi valittiin Virva Hepolampi ja Elisa Kajaste. Hallitus toimii kaksivuotiskauden 2015-2016. 

Hallitus piti järjestäytymiskokouksen vuosikokouksen perään. Paikalla olivat Raili, Eero ja Virva sekä edellisestä hallituksesta Jorma, joka toimi kokouksen sihteerinä.

Kokouksessa

  • keskusteltiin Pietarin matkasta ja päätettiin kysellä jäseniltä kiinnostusta ja sopivaa ajankohtaa 
  • keskusteltiin nettisivuista ja pidettiin niiden perustamista tärkeinä seuran toiminnan kannalta

Seuraava hallituksen kokous päätettiin pitää 9.5.2015 klo 14.